Kuukausi: tammikuu 2019

Sote- ja maakuntauudistus on ollut yksi surkeimpia tarinoita Suomen poliittisessa historiassa. Uudistuksen tärkeimmät tavoitteet ovat olleet terveyspalveluiden yksityistäminen ja keskustan hiipuvan vallan sementoiminen maakuntien avulla. Asiakas ja palvelut ovat olleet näytelmän sivuosassa. Jälki on ollut sen mukaista.

Viimeksi tällä viikolla talouspolitiikan arviointineuvosto lyttäsi soten ja totesi, että kustannussäästöt ovat pelkkää fantasiaa. Kyseessä onkin yritystuki verovaroista suoraan muutamalle terveysalan suurimmalle toimijalle.

Tämä on politiikkaa pahimmillaan. Sählätään koko maan asioita puhtaasti oman viiteryhmän ehdoilla eikä piitata asiantuntijoiden lausunnoista tai kansalaisten edusta vähäänkään. Palveluiden käyttäjienlisäksi suurimpia häviäjiä ovat isot kaupungit. Niiden kyky investoida ja hoitaa talouttaan heikkenee olennaisesti uudistuksen myötä. Tämä on Vapaavuorenkin kritiikin ydin. Suuret kaupungit tarvitsevat oman ratkaisunsa, joka turvaa niiden elinvoiman.

Maakunnissa voisi olla järkeä, jos ne olisivat tarpeeksi isoja. Nyt niitä on Keskustan vaatimuksesta 18 eivätkä pienimmät niistä omaa sellaisia hartioita, että ne pystyisivät kunnolla hoitamaan tehtäviään. Jos maakunnat tulevat, niiden määrää todennäköisesti karsitaan tulevaisuudessa. Olisi huomattavasti viisaampaa ja halvempaa tehdä se nyt. Tanska on muuten juuri luopumassa maakuntamallista. Siellä uudeksi periaatteeksi on kirjattu ”potilas ensin, läheisyys ja laatu”. Meillä yksityistäminen, byrokratia ja poliittiset lehmänkaupat.

Maakuntia suurempi ongelma on kuitenkin terveyspalveluiden laajamittainen yksityistäminen. Maakuntamallia voidaan parantaa jatkossa mutta kerran yksityistettyä ei takaisin saada. Olisi todella surullista, jos terveyspalvelumme päätyisivät monikansallisten sijoitusyhtiöiden omistukseen ja verorahamme veroparatiiseihin. Esperi Caren tapaus on tästä surullinen esimerkki.

Julkinen terveydenhuoltojärjestelmämme on tutkitusti laadukas ja kustannustehokas. Parannettavaakin on ja meillä on yksi ongelma ylitse muiden ja se on ensimmäinen lääkärille pääsy sairastuessa. Jonot ovat olleet monin paikoin kohtuuttoman pitkät. Nopea pääsy lääkärille tehostaa hoitoa sekä säästää aikaa ja rahaa. Tämä voitaisiin korjata ilman valtavaa sote-mullistusta yksinkertaisesti lisäämällä lääkäreiden määrää. Sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori Martti Kekomäenmukaan tähän riittäisi n. tuhat lääkäriä lisää ja se maksaisi n 100 miljoonaa euroa vuodessa. Se on pikkusumma verrattuna nykyisen sote-uudistuksen kustannuksiin, joiden pelkkä valmistelu ja byrokratia on jo tähän mennessä maksanut moninkertaisesti ilman konkreettisia tuloksia.

Se, että hallituspuolueet eivät saa edes kaikkia omia kansanedustajiaan uudistuksen taakse, kertoo paljon.

Seuraavan hallituksen tehtävä on nostaa kansalaiset ja palveluiden turvaaminen ja tasa-arvo keskiöön. Aloitetaan lisäämällä lääkäreiden määrää. Sen jälkeen edetään asteittain ja kokeilujen kautta. Yksityisiä toimijoita voi myös käyttää mutta niitä ei kannata päästää kuskin paikalle ja pahimmillaan monopoliasemaan.

Uudistus on ongelmallinen myös demokratian kannalta. Viime eduskuntavaaleissa kansalaisilla ei ollut mahdollisuutta kertoa kantaansa maakuntiin tai markkinamalliin. Suunnitelmat pidettiin visusti salassa. Hallituksessa on mukana 1%:n kannatuksen omaava puolue, jota kukaan ei ole äänestänyt. Kyselyiden mukaan suurin osa suomalaisista vastustaa sote-uudistusta. Kyseessä on tämän hallituksen suurin hanke, joka on yksinkertaisesti epäonnistunut täysin.  Me tarvitsemme paremman soten ja sen tekeminen on seuraavan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä.

#sote #sivistyksensuurvalta #meollaan1

Share This:

Blogi

Maksuttomasta toisesta asteesta tehtiin juuri kansalaisaloite, joka keräsi 53 000 nimeä. Eduskunnan sivistysvaliokunta kuitenkin torppasi hankkeen muotovirheen takia. Kyseessä oli monelle nuorelle ensimmäinen konkreettinen vaikuttamisyritys maamme asioihin. Vastaus oli tyly, kuin märkä rätti naamalle. Asia on tärkeä koulutuksen tasa-arvon kannalta. Esim. lukiolaiselle oppimateriaalit maksavat tällä hetkellä n 2500€. Se on monelle liian paljon. Uskon kuitenkin, että maksuttomuus toteutuu jo lähitulevaisuudessa, kunhan saamme koulutusmyönteisemmän hallituksen. Nyt onkin hyvä hetki miettiä, miten maksuttomuus kannattaisi tehdä. Tässä minun ehdotukseni:

Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan toisen asteen maksuttomuuden vuosittaiset kustannukset olisivat 109–153 miljoonaa euroa. Se on niin paljon rahaa, että meidän kannattaa miettiä tarkkaan, miten sen parhaiten käytämme. Tässä ehdotukseni:

Voisimme tehdä kaikille avoimen digitaalisen tietopankin ja oppimisympäristön,joka sisältäisi myös toisen asteen oppimateriaalit laadukkaassa muodossa. Oppimiskokonaisuudet voitaisiin jakaa yksittäisiin opetussuunnitelmia seuraaviin moduuleihin. Opettajan oppaat, erityisopetuksen materiaalit(esim. lukivaikeuksien kuntouttaminen, testit) olisivat kaikkien saatavilla. Tämä mahdollistaisi myös pidemmälle menevän oppimisen omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Erityistä tukea tarvitseville oppilaille ja heidän lähipiirinsä aikuisille laadukkaan opetusmateriaalin helppo saatavuus mahdollistaisi tukitoimia, johon pelkällä koululla ei välttämättä ole resursseja. Opettajat voisivat myös lisätä palveluun omia materiaalejaan ja hyväksi kokemiaan käytäntöjä. Tämä tarjoaisi ammattilaisille hyvän alustan tehdä yhteisöllistä avoimen lähdekoodin kaltaista kehittämistyötä, joka hyödyttäisi koko yhteiskuntaa.

Oppimisympäristö voisi sisältää videomuotoisia virtuaalitunteja, joiden pitäjät ovat oman alansa parhaita asiantuntijoita ja innostavia opettajia. Rovion tai Supercell:in koodari kertoo, mihin matematiikkaa tarvitaan, suurlähettiläs puhuu historian ja yhteiskuntaopin tärkeydestä, Esko Valtaoja tähtitieteestä ja Sixten Korkman taloudesta jne. Tämä tukisi myös uuden opetussuunnitelman ilmiölähtöisyyttä.

Perinteinen oppikirja on edelleen hyvä työkalu perusopetuksen puolella mutta se ei pysty vastaamaan digitalisaation haasteisiin toisella asteella. Esim. ylioppilaskoe on jo tänä keväänä kokonaan digitaalinen ja samaan suuntaan on menossa koko akateeminen maailma sekä työelämä. Pitää kuitenkin muistaa, että kirjoittamisen ja kynän käyttämisen edut oppimisessa ovat tutkimusten mukaan kiistattomat. Otetaan siis parhaat puolet molemmista eli laitetaan tieto pilveen ja käytetään kynää ja paperia yhtenä oppimisen työkaluista.

Tämän päivän ja tulevaisuuden muuttavassa maailmassa myös täydennyskoulutuksen tarve tulee kasvamaan. Tällainen palvelu antaisi meille mahdollisuuden päivittää omaa osaamistamme joustavasti tarpeen mukaan.

Suomalaisen koulutuksen maine on edelleen kova ja sille on maailmalla kysyntää. Tässä meillä olisi valmis vientituote, suomalainen koulutusformaatti.

Palvelu voitaisiin toteuttaa yhdessä Ylen ja kirjastojen kanssa. Ylen tehtäviin kuuluu suomalaisten sivistäminen ja se on sitä tehnytkin vuosikymmeniä. Kukapa meistä ei olisi joskus katsonut koulu-tv:tä. Tälläkin hetkellä Ylen verkkopalveluissa on paljon laadukasta oppimateriaalia mm. sähköisiin ylioppilaskokeisiin liittyen. Yksityinen opetus.tv on tehnyt myös arvokasta pioneerityötä tällä alalla. Meillä on siis pohja ja tekninen osaaminen jo olemassa. Tarvitsemme vain vision ja suunnan.

Mikään näistä uudistuksista ei vähennä kouluissa toimivien opettajien tarvetta. Lapset tarvitsevat elämäänsä ihan oikeita lihaa ja verta olevia kasvattajia, jotka osaavat ohjata heitä yhä monimutkaisemmassa maailmassa.

Tämä on yksi jokaista suomalaista hyödyttävä askel matkalla sivistyksen suurvallaksi!

Ps. Olen esitellut aikaisemminkin oman visioni liittyen maksuttomaan toiseen asteeseen. Olen sen jälkeen keskustellut aiheesta eri alojen asiantuntijoiden kanssa ja saanut hyviä näkökulmia. Merkittävä oivallus myös oli, että tarpeeksi suuret hartiat(Yle) idean toteuttamiseksi ovat jo olemassa.

Share This:

Blogi

Tulin juuri poikani bändikoulun konsertista Tuomelan koululta, joka on perinteinen suomalainen hyvin rakennettu koulu ja oman yhteisönsä keskus. Toimi hyvin myös ensimmäisenä keikkapaikkana ja ”Puuttuva palanen” meni hienosti! Bändikerhon harjoitukset ovat olleet pojan omalla koululla heti koulupäivän jälkeen. Se taas on tarkoittanut meidän perheelle yhtä vapaata koti-iltaa lisää. Valitettavasti tälläinen on edelleen liian harvinaista. Vanhemmat sukkuloivat työpäivän jälkeen ruuhkissa kuljettamassa lapsia treeneihin ja erilaisille tunneille. Kalapuikot uuniin klo 16.30, lapsi tekee läksyt ja tunnin päästä pitäisi olla jo jossain muualla, jossa lapsi harrastaa ja vanhemmat tappavat aikaa. Kotiin iltapalalle ja huomenna mahdollisesti sama rumba uudestaan vaikka toisen lapsen kanssa. Kehätiet ja kalenterit täyttyvät asiasta, jonka pitäisi olla mukavaa ja rentouttavaa. Voisiko tämän tehdä fiksummin? Vastaus on kyllä ja se ei olisi edes kovin vaikeaa.

Voisimme siirtää harrastamisen kouluille tai niiden lähistölle alkamaan heti koulupäivän jälkeen. Osa harrastuksista voisi olla jopa osana koulupäivää. Se sopisi hyvin myös uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin. Omalla työpaikallani Vaskivuoren lukiossa oppilailla onkin ollut jo pitkään mahdollisuus käydä soitto- ja laulutunneilla koulupäivän aikana omassa koulussaan.

Tällainen vaatii toki toimivaa yhteistyötä koulujen, iltapäiväkerhojen ja harrastustoimintaa järjestävien tahojen kesken. Britanniassa tällainen malli onkin laajalti käytössä. Siellä jopa kuskataan esim. jalkapallojoukkueessa pelaavia lapsia busseilla treeneihin suoraan koulusta, jonne heidät myös palautetaan treenien jälkeen. Jos miettii vaikka liikkumista Lontoossa, uskoisin, että vanhemmat ja muutkin ruuhkissä liikkuvat arvostavat systeemiä kovasti. On muutenkin luontevaa, että toiminta tapahtuu omassa yhteisössä tuttujen kavereiden kanssa. On myös todettu, että harrastukset ehkäisevät tehokkaasti syrjäytymistä. Senkin takia on tärkeää, että ne ovat helposti saavutettavissa myös niille perheille, joilla ei ole resursseja tai voimia lasten jatkuvaan kuskaamiseen. Lisäksi meidän tulee pitää huolta siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja harrastaa riippumatta vanhempien lompakon paksuudesta.

Malli edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua virkamiehiltä ja päättäjiltä. Kouluverkko ja koulut pitää rakentaa niin, että kouluilta tai niiden lähistöltä löytyy harrastamiseen tarvittavat tilat, kuten kunnolliset liikuntasalit, auditoriot, pelikentät, hallit jne. Samalla kouluista tulee omien yhteisöjensä keskuksia, paikkoja, jossa tavataan, tehdään, nähdään ja tullaan nähdyiksi. Valitettavasti tällä hetkellä monin paikoin tehdään edelleen kouluja, joissa ei ole kunnollisia harrastustoimintaan sopiva tiloja esim. joukkulajien suhteen. Kyse on usein lyhytnäköisestä säästämisestä, joka sitten kostautuu pitkällä aikavälillä. Sama kaava kuin koulutusleikkauksissa. Säästetään euro tänään ja maksetaan myöhemmin moninkertaisesti ja tehdään samalla kaikkien elämästä vähän vaikeampaa. Se on ollut tämän hallituksen strategia.

Tämä on asia joka pitää ottaa huomioon kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa. Liikkuva koulu on ollut hyvä hanke ja siinä ollut tämän suuntaisia tavoitteita. Hankkeet ovat valitettavan usein lyhytaikaisia ja alttiita poliittisille muutoksille. Meidän pitää muuttaa pysyviä rakenteita, jos haluamme saada tuloksia. Se kyllä kannattaa, koska palkinnot ovat ruhtinaallisia. Lisää aikaa, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia, vähemmän liikennettä, stressiä ja ulkopuolisuutta. Ihmiset ja luonto kiittävät!

Share This:

Blogi

Olen monesti miettinyt, miten maahanmuutosta voisi kirjoittaa ilman, että homma menee huuteluksi ja moralisoinniksi. On jotenkin älytöntä, että meillä on kaikkia koskettava aihe, josta julkisesti ja asiallisestikin kirjoittaminen on aina jossain piireissä sosiaalinen itsemurha. Trollitkin heräävät unestaan jo pelkästä sanan ”maahanmuutto” kuiskaamisesta. Puoli pitää tietenkin valita tai joku valitsee sen puolestasi. Rajat auki tai kiinni? Siinäkö on vaihtoehdot? Kuitenkin suurin osa suomalaisista minä mukaanlukien sijoittuu ihan tutkitusti noiden ääripäiden välille. Helpointa olisi työntää  pää pusikkoon ja olla hiljaa. Nyt ei kuitenkaan ole sen aika. Aloitan Oulun tapahtumista ja pohdin maahanmuuttokysymystä yleisesti.

Minusta on selvää, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet turvapaikanhakijat pitää pystyä karkoittamaan. Meidän pitää lähettää selkeä viesti, että tällaista ei suvaita. Muutenkin seksuaalirikoksistasaatavat lievät rangaistukset ovat olleet jo pitkään vastoin monien oikeustajua ja niitä pitää koventaa. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset on tulkittava aina törkeiksi teoiksi ja raiskauksen määritelmä on muutettava suostumusperusteiseksi. Fyysinen koskemattomuus on kirjattu perustuslakiimme ja sen täytyy näkyä vahvemmin koko lainsäädännössä.

Yhteiskuntamme turvallisuuden kannalta on tärkeää, että jokainen voi elää täällä ilman pelkoa syrjinnästä. Meillä ei ole myöskään varaa siihen, että osa ihmisistä katsoo ilman tulevaisuuden näkymiä vierestä, kun muut elävät mahdollisuuksien ja hyvinvoinnin keskellä. Syrjäytyminen ja ulkopuolisuus luo katkeruutta ja rikollisuutta. Tämä koskee kaikkia ihmisiä kansallisuudesta riippumatta. Onkin väärin ja typerää leimata kaikki turvapaikanhakijat joidenkin tekemien rikosten vuoksi. Jokainen on vastuussa omista teoistaan, ei muiden.

Suuri osa suomalaista haluaa kuitenkin auttaa heikoimmassa asemassa olevia sotaa ja vainoa pakenevia ihmisiä. Jotta voimme kohdentaa avun sitä eniten tarvitseville on tärkeää, että turvapaikkapäätökset tehdään mahdollisimman lähellä lähtömaata. Meidän tulee pyrkiä siihen, että maahanmuutto tapahtuu hallitusti kiintiöpakolaisuuden kautta. Tarvitsemme siis myös toimivat rajat. En usko, että Eurooppa kestää enää poliittisesti hallitsemattomia kansanvaelluksia. Maahanmuutto oli Brexitinkin taustalla.

Työperäistä maahanmuuttoa taas pitää helpottaa. Me tarvitsemme kansainvälisyyttä ja ihmisiä tekemään töitä. Jos ihminen työllistyy täällä ja maksaa veronsa Suomeen, niin tervetuloa! Menestys ja uudet ideat syntyvät siellä, missä ihmiset kohtaavat hyvässä hengessä. Sulkeutunut yhteiskunta tarkoittaa köyhyyttä ja kurjuutta kaikille.

Työ ja opiskelu ovat parasta kotoutusta ja jokaiselle tulijalle täytyy löytää paikka yhteiskunnasta heti alusta asti. Vuosien odotus epävarmuudessa tai elämä paperittomana ei ole kenenkään etu. Meidän ei kannata opettaa tulijoita ensimmäiseksi täyttämään tukihakemuksia vaan tekemään töitä ja opiskelemaan. On tärkeää, että tänne tulevat tuntevat Suomen kodikseen ja haluavat olla rakentamassa yhteiskuntaamme! Tässä olemme epäonnistuneet surkeasti ja maahanmuuttajien työllisyys on erittäin alhaisella tasolla verrattuna vaikka Ruotsiin ja Saksaan. Ihmiset haluavat yleensä tehdä elämässään jotain merkityksellistä, jos he vaan saavat mahdollisuuden. Me olemme tehneet sen aika vaikeaksi.

2015 pakolaiskriisi oli uusi tilanne Euroopalle ja Suomelle. Paine Euroopan rajoilla on nyt pienempi kuin vuosiin ja nyt on oikea aika arvioida pakolais- ja kotoutuspolitiikkaamme kokemusten perusteella ja miettiä miten toimimme jatkossa. Se onnistuu vain tosiasioihin pohjautuvan ja rakentavan keskustelun kautta.

Share This:

Blogi