Kuukausi: <span>toukokuu 2021</span>

Identiteettipolitiikkaa konservatismi vs. liberalismi, edistystä, energiaa, turvetta, ratikoita, rikin katkua ja lyijyä ilmassa 

Edistys on utopioiden tekemistä todeksi(Oscar Wilde)

Politiikassa on jo pari sataa vuotta ollut kaksi keskeistä jakolinjaa: perinteinen talouspolitiikkaan liittyvä vasemmisto-oikeisto asetelma ja arvoihin perustuva liberaalit vs konservatiivit- kamppailu. Erityisesti jälkimmäinen(K vs L) on vahvistunut viime aikoina ja siitä on tullut pahamaineisen identiteettipolitiikan kivijalka. Identiteettipolitiikka taas tarkoittaa sitä, että oman ryhmän oppi on pyhä ja maailma jaetaan hyviksiin ja pahiksiin. Omat ovat aina oikeassa ja toiset kroonisesti väärässä. Jäykistynyttä päätä ei käännä edes taitava kiropraktikko. Tämä on vakava uhka järjenkäytölle päätöksenteossa ja sillä voi olla hyvinkin vakavia seurauksia. 

Perinteisesti liberaali vs. konservatiivi- asetelma tulee näkyväksi tasa-arvoon liittyvissä kysymyksissä kuten naisten ja vähemmistöjen asema. Viime vuosina ja erityisesti nyt vaalien alla identiteettipolitiikan vaikutus on laajentunut. Tuoreina esimerkkeinä turve ja Vantaan ratikka. Turpeesta on tullut keskustalle identiteetin ydin ja pyhä asia, joka estää näkemästä tosiasioita. Kaikki tietävät, että turve on menneen maailman ratkaisu, jonka polttaminen on haitallista ympäristölle ja päästökaupan myötä siitä tulee vuosi vuodelta kalliimpaa. Tämä on ollut nähtävissä jo vuosia. Fiksut ja kaukonäköiset energia-yhtiöt(Esiim. Vantaan energia) ovat luopuneet turpeesta ja lähteneet kehityksen kelkkaan rakentamaan uutta puhtaampaan uusiutuviin energiamuotoihin perustuvaa tuotantoa. Ne ovat voittajia. Osa yhtiöistä on taas kieltänyt tosiasiat ja jäänyt turpeen vangeiksi. Ne ovat tämän pelin häviäjiä ja pahimmillaan niiden ja keskustan kyvyttömyys kehittyä tulee veronmaksajien maksettavaksi kuten nyt kävi turpeen kanssa. Turvepaketin hinta on 70 miljoonaa ja se on palkinto kyvyttömyydestä muuttua maailman mukana. 

Sopivan joukkoliikennevälineen valinnan luulisi olevan vapaa suurista arvokysymyksistä mutta yllättäen näin ei ole. Vantaan ratikka on kaikissa selvityksissä todettu kumipyöriä paremmaksi vaihtoehdoksi talouden ja käytettävyyden kannalta. Silti siitä on tullut jonkinlainen punavihreyden symboli, jota pitää vastustaa kaikin keinoin. Ratikka on keskusteluissa liitetty jopa siihen, että tytöt eivät ole enää tyttöjä ja pojat poikia. Vantaa on ratikan kanssa tuhon tiellä kuten nimimerkki White Patriot totesi. 

Lopuksi jokaista maapallon elävää olentoa koskeva esimerkki identiteettipolitiikan vaikutuksesta. 1930-luvulla bensaan alettiin lisäämään lyijyä poistamaan moottorin nakutusta. Lyijy on elimistöön kertyvä hermomyrkky ja sen vaikutukset huomattiin hyvin pian mm. lyijyteollisuuden työntekijöiden hermostosairauksien ja kuolemien myötä. Pahinta on, että lyijy säilyy ilmakehässä pitkään. Lyijyn käyttö bensiinissä kiellettiin kuitenkin vasta 90-luvulla. Kemian teollisuus taisteli viivytystaistelua lyijyn puolesta samoin kuin keskusta nyt turpeen puolesta. Viimeisin viivyttäjä oli Trumpin esikuva Roland Reagan, jonka identiteettipolitiikan ydintä oli rajoittamaton oikeus saastuttaa ja myrkyttää taloudellisen hyödyn nimissä. 

Samanlainen kamppailu on käyty rikkipäästöjen, teollisuuden puhdistamattomien jätevesien laskemisen ja otsonikerrosta tuhoavien freonien kieltämisen kanssa. Konservatiivinen identiteettipolitiikka on vastustanut niitä kaikkia, koska ne tulevat liian kalliiksi, ovat hippien hömpötystä, joka tuhoaa kilpailukyvyn jne. He ovat olleet väärässä joka kerta. 

Tällä hetkellä meillä on käsissämme vielä suurempi kysymys eli ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Onko enää ok, että joidenkin identiteetti perustuu vapaaseen oikeuteen tuhota tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia? Toivottavasti ei.

Nyt kansainvälisen ilmastopolitiikan suunta on selvä. Raha ja investoinnit suuntautuvat puhtaaseen energiantuotantoon ja uudet ratkaisut synnyttävät uutta vaurautta. Kyseessä on 2000-luvun kultaryntäys, jossa nopeat syövät hitaat.

Ps. Kirjoituksessa kiteytyy ne syyt, joiden vuoksi kuulun juuri vihreisiin. Jonkun pitää olla edelläkävijä ja olla valmis ottamaan siitä myös kuraa niskaan. Muistan itse, kun puhuin esim tuulivoimasta vuosia sitten. Sitä pidettiin utopiana. Nyt se on todellisuutta. 

Niin kuin Wilden Oscar kirjoituksen alussa jo totesi: Edistys on totta tosiaan utopioiden tekemistä todeksi.

Share This:

Blogi

Sunnuntairaportti 79 – Mikä koulussa on tärkeintä? 

Muutama sana viime aikojen peruspelleilystä, inkluusiosta, koulutuspoliittisesta selonteosta ja kulttuurista.

Hallitus antoi juuri eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon, joka ohjaa koulujemme kehitystä 2040 asti. Valitettavasti perussuomalaisten poliittinen teatteri on vienyt kaiken tilan mediassa ja tämäkin asia on jäänyt älämölön taakse. En ole nähnyt yhtään analyysia tai pääkirjoitusta selontekoon liittyen. Viime aikojen pelleily tekee myös näkyväksi sen, minkälaisella otteella perussuomalaiset aikovat yhteisiä asioita hoitaa. Jos tämä tapahtuisi koululuokassa, se voisi mennä suunnilleen näin: Muut yrittää tehdä duunia, ja muutama huomionkipeä tyyppi sikailee, häiritsee ja tekee siitä mahdotonta. 

Koululuokkavertaus olkoon aasinsilta selontekoon. Olen käynyt sen pariin kertaan läpi ja kyseessä on ansiokas suomalaiseen koulutukseen ja tutkimuksen kehittämiseen tähtäävä paketti. Koko koulutuksemme ydin tiivistyy selonteon lauseeseen: ”Kaikilla on oikeus oppia, kasvaa ja saada tarvitsemansa tuki”.

Koska kuntavaalit ovat ovella ja koulutuksen järjestäminen on kuntien vastuulla, on paikallaan kysyä, toteutuvatko tasavertaisen oppimisen mahdollisuudet Vantaalla? Samaa kannattaa kysyä ihan jokaisessa Suomen kunnassa. Vantaa on ollut Suomessa edelläkävijä luopuessaan erityiskouluista- ja luokista. Olemme siirtyneet inkluusioon, jossa kaikki oppilaat, myös paljon tukea tarvitsevat, opiskelevat samoissa luokissa muiden kanssa. Ajatus on hyvä mutta vaatii toimiakseen kunnolliset resurssit. Jos luokassa on paljon tukea tarvitsevia oppilaita, opettaja on mahdottoman urakan edessä. Seuraa kierre, jossa uupumus, häiriökäytös, kiusaaminen ja jopa väkivalta ruokkivat toisiaan ja koulun ydintehtävä oppimisen mahdollistaminen tulee mahdottomaksi. Kun tukea tarvitsevat lapset jätetään riittämättömien resurssien varaan, seuraukset voivat olla todella traagisia. Esim. Koskelan tragedian yhtenä taustatekijänä olivat juuri puutteet erityisopetuksessa.

Vantaa julkaisi 2019 selvityksen, miten oppimisen tuki toteutuu opetuksessa. Tulokset kertovat karua kieltä siitä, että parannettavaa on paljon. Tässä keskeisimpiä tuloksia:

  • Puolet peruskoulun opettajista kokee, että tukea tarvitsevat oppilaat kuormittavat heidän työtänsä jatkuvasti. 
  • Puolet luokanopettajista ja noin 60 prosenttia aineenopettajista arvioi, ettei heillä ole riittävästi resursseja ja aikaa erityistä tukea saavien oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseen. 
  • Puolet opetushenkilöstöstä kokee luokkien ja opetusryhmien olevan liian suuria sen tuen antamiseen
  • aineenopettajista alle kymmenen prosenttia oli tilanteeseen täysin tyytyväinen. 

Varhaiskasvatuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin perusopetuksessa. Ammatillisella puolella tilanne on vielä huonompi. Etäopetus ei ole ainakaan parantanut tilannetta. 

Sitten vastaus otsikon kysymykseen. Tärkein asia koulussa on yksinkertaisesti opettajien määrä ja opetusryhmien koko. Digitalisaatio tai opettajien lisäkoulutus ei tässä juuri auta. Varsinkin laaja-alaisia erityisopettajia tarvitaan lisää. Vantaa käyttää sekä perusopetuksessa että lukiossa naapurikuntia vähemmän rahaa oppilasta kohden. Säästämiseen ei tässä asiassa ole varaa mutta parantamisen varaa on paljon.

Ps. Koska kulttuurialan kohtelu pandemian aikana on ollut häpeällistä, oli ilahduttavaa huomata, että myös taiteen perusopetuksella ja kulttuurilla oli keskeinen paikka selonteossa. Politiikka toimii niin, että ensin puhutaan, sitten luodaan tavoitteet, jotka toivottavasti muuttuvat konkretiaksi. Sanoilla on väliä ja julkilausutut tavoitteet mahdollistavat muutoksen. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään vaan lisäksi tarvitaan sinnikkäitä ja periksiantamattomia tekijöitä, jotka vievät homman maaliin asti. Jos kulttuurin asemaa halutaan parantaa Suomessa, tarvitaan sekä kuntiin että eduskuntaan enemmän päättäjiä, jotka tuntevat alan ja sen toimintaperiaatteet.

Share This:

Blogi