Kuukausi: marraskuu 2018

Hesari uutisoi alkuviikosta vielä julkaisemattoman tutkimuksen perusteella, että ilmiöoppiminen ja digitalisaatio heikentää oppimistuloksia peruskoulussa. Uutisen jälkeen asiantuntijat ovat kilvan kommentoineet tutkimusta, jota eivät ole edes lukeneet. Lisäksi ilmiöoppiminen on otettu käyttöön vasta 2016. Taitaa olla hieman aikaista vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä aiheesta. Pisa-tulosten lievä laskukin on ajalta ennen uutta opetussuunnitelmaa.

Sekä digitalisaatio että laajat ainerajat ylittävät kokonaisuudet(ilmiöt) edustavat juuri sitä,mitä koululta on jo pitkään toivottu eli elämistä tässä ajassa. Tuntuisi omituiselta, että digitaalisessa maailmassa toimimista ei opetettaisi kouluissa vaikka koko yhteiskunta on menossa siihen suuntaan. Heitämmekö lapsemme digimereen ja katsomme, ketkä oppivat itse uimaan vai opetammeko heitä käyttämään uutta tekniikkaa ja sen antamia mahdollisuuksia muuhunkin kuin itsensä viihdyttämiseen? Ilmiöt taas ovat juuri sitä monien eri taitojen ja tietojen yhdistämistä, jota työelämä ja aikamme vaatii. Itseohjautuvuus eli kyky toimia itsenäisesti on myös taito, jota pitää opettaa ja opetella pienin askelin koulupolun alusta asti. Itse olen ajatellut, että opettaja on tehnyt työnsä hyvin, kun häntä ei enää tarvita. Siitä itseohjautuvuudessa on kysymys ja loistava tavoite, joka vaatii paljon työtä toteutuakseen.

Loppujen lopuksi koulu ei ole muuttunut kovinkaan paljon. Suurin osa koulutyöstä tehdään edelleen perinteisillä menetelmillä. Kynä ja paperi ei ole kadonnut minnekään ja hyvä niin. Käsillä tekeminen on edelleen tutkitusti yksi tehokkaimpia tapoja oppia. Itse olen sitä mieltä, että niiden käyttöä tulee lisätä entisestään mutta itse tieto kannattaa siirtää digipilveen. Se mahdollistaisi maksuttoman oppimateriaalin myös toiselle asteelle. Tässä blogissa oma ehdotukseni sen toteuttamiseen…. http://www.pekkarautio.fi/oletuskategoria/maksuton-toisen-asteen-koulutus-ja-miten-se-tehdaan/

Suomi menestyy edelleen hyvin Pisa-testeissä ja koulumme on yksi maailman parhaista. Muutamat Aasian maat ovat menneet testimenestyksessä Suomen ohi mutta aika kovalla hinnalla. Lasten koulupäivät ovat puolta pidempiä kuin Suomessa ja illat vietetään valmennuskursseilla. Hintana on menetetty lapsuus ja krooninen stressi. Silti tulokset ovat vain hieman parempia kuin Suomessa. Uskon, että meidän järjestelmä on kasvattaa tasapainoisempia ja onnellisempia lapsia, joilla on maailmanlaajuisesti hyvät oppimistulokset. Se ei ole ihan pieni asia.

Voisiko olla, että lisääntynyt ruutuaika(myös vanhempien) ja vähentynyt leikkiminen, liikkuminen ja lukeminen selittää enemmän lukemisen ja matemaattisten taitojen heikentymistä kuin muutokset koulussa. Tässä on syytä koko yhteiskunnan katsoa peiliin. Jos aikuiset hoitavat digitaalisesti työasioita ja somettavat kaiken perheen yhteisen ajan, mitä voimme odottaa lapsiltamme?

Asia, mistä meidän kannattaa olla huolissaan on sukupuolten välisten erojen lisääntyminen Suomalaiset tytöt pärjäävät koulussa hyvin mutta poi­kien op­pi­mis­tu­lok­set heikkenevät. Meidän pitää kehittää koulua niin, että se tukee paremmin myös poikien kehittymistä ja oppimista.

On vielä liian aikaista antaa lopullista tuomiota uudesta opetussuunnitelmasta mutta on jotain, mitä me voimme tehdä koulun ja lastemme eteen. Annetaan opettajille työrauha ja kouluille kunnolliset resurssit eikä kuormiteta heitä enää enempää koulun perustehtävän ulkopuolisella työllä. Opetussuunnitelman tavoitteet ovat hyvät mutta uusien työtapojen opettelu vaatii aikaa ja kokeiluja. Koska erilaista tukea tarvitsevat oppilaat ovat nykyään samoilla luokilla muiden kanssa inkluusioperiaatteen mukaan, koulut tarvitset reippaasti lisää aikuisia, varsinkin erityisopettajia, joiden lisääminen on tehokkain ja varmin tapa parantaa kouluamme. Se maksaa mutta siitä on hyötyä kaikille oppilaille, myös hyvin pärjääville parantuneen työrauhan kautta. Itse ehdotin tätä Vantaalla mutta se ei vielä mennyt läpi ainakaan ensi vuoden budjettiin. Inkluusioon ja erityisopetukseen liittyvät haasteet pitää tunnistaa ja tunnustaa, että saamme päättäjätkin ymmärtämään tilanteen.

Nykyisin opettajien päivät, illat ja viikonloputkin täyttyvät nykyään kaikenlaisesta raportoinnista, koulun kehitttämistehtävistä ja erilaisista arvioinneista. Pitäisi olla aikaa myös opettaa ja olla läsnä lapsille. Voisimmeko sopia, että jos tulee jotain uutta, niin joku vanha saa lähteä? Lisäksi opettajien tulee saada jatkossakin valita itse heille ja aiheeseen parhaiten sopivat opetusmenetelmät. Prosenttivaatimukset tietotekniikan käytöstä ovat suorastaa typeriä. Opetusmenetelmä on väline, jolla edistetään oppimista, ei itsetarkoitus.

Kun opettajalta loppuu huumori ja voimat, niin on aivan sama mitä opetussuunnitelma sanoo? Opettajat ovat suomalaisen koulutuksen tärkein resurssi ja heidän jaksamisensa on koko yhteiskunnan etu. Koulu, opettajat ja lapsemme tarvitsevat puolustajia, joille koulu ja sivistys on muutakin kuin kuluerä budjetissa.

Share This:

Blogi