Minulta on viime aikoina kysytty, miksi valitsin puolueekseni Vihreät. Osa on ollut sitä mieltä, että hyvä jäbä mutta väärä jengi. Tässä vähän perusteluja.
Olen ollut aina sitä mieltä, että Vihreistä löytyy suomen fiksuimmat poliitikot ja heitä olen myös itse äänestänyt. Olen fanittanut pitkään esim. Osmo Soinivaaraa, Heidi Hautalaa, Hannu Oskalaa, Pekka Haavistoa ja Antero Vartiaa. Nyt kun olen tutustunut itse Vihreisiin poliitikkoihin käsitykseni on vaan vahvistunut. Voi ihan perustellusti sanoa, että Vihreät on tiede- ja yrittäjäpuolue, joka ymmärtää parhaiten myös itsensätyöllistäjien tilanteen. Jos joku vielä tänä päivänä puhuu ”ituhippeilystä tai piiperryksestä” suosittelen matkustamista 90-luvulta nykyaikaan ja katsomaan ympärilleen. Vihreiden vaikutus Suomeen ja erityisesti Helsinkiin on ollut valtava ja mielestäni positiivinen sekä viihtyvyyden että talouden suhteen. Think Big! Siitä on hippeily ja piiperrys todella kaukana.
Tiede tuottaa parasta ja luotettavinta tietoa myös päätöksen tekoa ajatellen. Vihreissä on kaikista puolueista eniten tutkijoita ja korkeasti koulutettuja.
Vihreissä on paljon yrittäjiä, prosentuaalisesti enemmän kuin suomalaisissa keskimäärin. Markkinatalous onkin toistaiseksi paras tapa tuottaa hyvinvointia ja ihmiskuntaa hyödyttäviä innovaatioita. Kaikkeen se ei kuitenkaan sovi. Esim. Sote-palvelut ja koulutus voidaan hoitaa paremmin julkisina palveluina. Luontoakaan ei kannata antaa vapaasti markkinoiden käsiin. Ei uusia Talvivaaroja ja pidetään vedet yhteisenä omaisuutena. Vihreiden talouspolitiikka onkin realistista sekä vastuullista ja palvelee ihmisten hyvinvointia ja uusien palvelujen syntymistä. Valitettavasti esim. Kokoomuksen kohdalla markkinatalous tarkoittaa usein suuryritysten etujärjestönä olemista. Räikein esimerkki tästä on juuri nyt käsillä oleva terveyspalveluiden yksityistäminen. Demarit taas tanssii minuun makuun liikaa AY-liikkeen pillin mukaan ja on muutenkin jämähtänyt menneisyyteen. Olen saanut itse vaalikoneesta usein tulokseksi RKP:n. Valitettavasti en ole ruotsinkielinen.
Koko maailman kannalta tärkein kysymys on kuitenkin ilmastonmuutoksen torjuminen. Yksikään muu asia maailmassa ei vaadi yhtä paljon ihmiskunnan huomiota. Tässä suhteessa Vihreillä on kaikista puolueista kunnianhimoisimmat tavoitteet. Lisäksi liberaalit arvot, halu satsata koulutukseen, ihmisarvon kunnioitus ja tasa-arvo ovat korkealla Vihreiden asialistalla.
Pystyn siis allekirjoittamaan suurimman osan Vihreiden tavoitteista. Kuntavaaliohjelma on mielestäni todella hyvä. Valtakunnan tasolla on asioita, josta olen eri mieltä puolueen virallisen kannan kanssa. Ehkä olisi syytä huolestua, jos jonkin puolueen tavoiteohjelma olisi suoraan omasta elämästäJ Olen kuitenkin ilahtunut siitä, että puolueessa on paljon erilaisia näkemyksiä ja niistä myös keskustellaan avoimesti. Keskimäärin siis hyvää ja paljon ennakkoluuloja monimuotoisempaa jengiä. On ilo olla mukana!