Helsingin valtuusto päätti eilen tarjota tulevaisuudessa kuntalaisille maksuttoman toisen asteen koulutuksen. Periaate on hyvä ja asia tärkeä. Esim. lukiolaiselle oppimateriaalit maksavat tällä hetkellä n. 2500 euroa lukion aikana. Se on monelle liian paljon. Maksuttomuus on siis tärkeä asia myös koulutuksen tasa-arvon kannalta.
Jos kunnat yksi toisensa jälkeen ilmoittavat maksavansa toisen asteen koulutuksen oppimateriaalit, laskusta tulee valtava, ja opetusvirastojen ovien eteen ilmestyy konsulttijono helpon rahan toivossa. Meidän ei kannata luoda helppoa rahastuskeinoa vaan miettiä, voisiko maksuttomuuden toteuttaa paremmin ja samalla vähentää kustannuksia. Kyllä voi! Tässä on minun ehdotukseni. Käytän esimerkkinä lukiokoulutusta, koska tunnen sen hyvin.
Suomessa on n. 100 000 lukiolaista. Jos jokaiselle ostetaan oppimateriaalit nykyisiltä toimijoilta, kolmen vuoden lasku olisi 250 000 000 euroa kolmelta vuodelta eli reilu 80 miljoonaa euroa vuodessa. Se on aika paljon. Pelkästään kotikaupungissani Vantaalla 3 500 000 €/vuosi. Voisiko tuon rahan käyttää tehokkaammin ja niin, että kaikki hyötyisivät.
Noilla miljoonilla voisimme helposti kehittää avoimen digitaalisen oppimisympäristön, josta kaikkien kurssien sisällöt löytyvät laadukkaassa muodossa. Kirjan sijasta voisimme käyttää esim. Kindle-tyyppistä silmiä rasittamatonta ja edullista lukulaitetta. Kirjoittamisen ja kynän käyttämisen edut oppimisessa ovat tutkimusten mukaan kiistattomat. Voisimme hyvin lisätä vihkotyöskentelyä ja kynänkäyttöä nykytasosta. Karttojen, kaavojen, diagrammien piirtäminen ja kynällä kirjoittaminen ovat tehokkaimpia tapoja oppia, ja ne ovat valitettavasti jääneet keskinkertaisen digihuuman jalkoihin. Yhdistetään siis digitaalisuuden ja käsillä tekemisen hyvät puolet ja karsitaan pois turhat ja tehottomat menetelmät. Peruspaketti olisi siinä, ja rahaa on kulunut vasta murto-osa tuosta kakusta. Mennään siis eteenpäin.
Oppimisympäristöihin voisimme lisätä videomuotoisia virtuaalitunteja, joiden pitäjät ovat oman alansa parhaita asiantuntijoita ja innostavia opettajia. Virtuaalitunteja voidaan käyttää kaikissa aineissa varsinkin uusien kurssien alussa motivoimaan oppilaita.. Jos Rovion koodari kertoo, mihin matematiikkaa tarvitaan, tai suurlähettiläs kertoo historian ja yhteiskuntaopin tärkeydestä, Esko Valtaoja tähtitieteestä ja Sixten Korkman taloudesta, voidaan opiskelussa päästä aivan uudenlaiselle mielekkyyden tasolle. Kun tämä yhdistettäisiin uudessa opetussuunnitelmassakin keskeisessä roolissa olevaan ilmiölähtöisyyteen, meillä voisi olla koulut pullollaan innokkaita oppijoita.
Paketti voitaisiin toteuttaa yhdessä kirjastojen kanssa. Kansallinen digitaalinen tietopankki, jonne jokaisella suomalaisella on vapaa pääsy esim. kirjastokortin avulla. Myös opettajan oppaat, erityisopetuksen materiaalit (esim. lukivaikeuksien kuntouttaminen, testit) olisivat kaikkien saatavilla. Tämä mahdollistaisi pidemmälle menevän oppimisen oppilaan omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Erityistä tukea tarvitseville oppilaille ja heidän lähipiirinsä aikuisille laadukkaan opetusmateriaalin helppo saatavuus mahdollistaisi tukitoimia, johon pelkällä koululla ei välttämättä ole resursseja. Kodin rooli on hyvin merkittävä, kun kuntoutetaan lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen vaikeuksia. Usein vain työkalut puuttuvat tai ne on piilotettu byrokratian taakse. Opettajat voisivat myös lisätä palveluun omia materiaalejaan ja hyväksi kokemiaan käytäntöjä. Yhteisöllistä avoimen lähdekoodin kaltaista kehittämistä siis.
Vastustusta varmasti tulee esim. kustannusyhtiöiden ja ammattiliittojen puolelta. Suomalaisten lasten tulevaisuutta ja oppimisen edellytyksiä ei kuitenkaan kannata uhrata saavutettujen etujen alttarille.
Mikään näistä uudistuksista ei vähennä kouluissa toimivien opettajien tarvetta. Lapset tarvitsevat elämäänsä ihan oikeita lihaa ja verta olevia kasvattajia, jotka osaavat ohjata heitä yhä monimutkaisemmassa maailmassa.
