Avainsana: <span>inkluusio</span>

Sunnuntairaportti 79 – Mikä koulussa on tärkeintä? 

Muutama sana viime aikojen peruspelleilystä, inkluusiosta, koulutuspoliittisesta selonteosta ja kulttuurista.

Hallitus antoi juuri eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon, joka ohjaa koulujemme kehitystä 2040 asti. Valitettavasti perussuomalaisten poliittinen teatteri on vienyt kaiken tilan mediassa ja tämäkin asia on jäänyt älämölön taakse. En ole nähnyt yhtään analyysia tai pääkirjoitusta selontekoon liittyen. Viime aikojen pelleily tekee myös näkyväksi sen, minkälaisella otteella perussuomalaiset aikovat yhteisiä asioita hoitaa. Jos tämä tapahtuisi koululuokassa, se voisi mennä suunnilleen näin: Muut yrittää tehdä duunia, ja muutama huomionkipeä tyyppi sikailee, häiritsee ja tekee siitä mahdotonta. 

Koululuokkavertaus olkoon aasinsilta selontekoon. Olen käynyt sen pariin kertaan läpi ja kyseessä on ansiokas suomalaiseen koulutukseen ja tutkimuksen kehittämiseen tähtäävä paketti. Koko koulutuksemme ydin tiivistyy selonteon lauseeseen: ”Kaikilla on oikeus oppia, kasvaa ja saada tarvitsemansa tuki”.

Koska kuntavaalit ovat ovella ja koulutuksen järjestäminen on kuntien vastuulla, on paikallaan kysyä, toteutuvatko tasavertaisen oppimisen mahdollisuudet Vantaalla? Samaa kannattaa kysyä ihan jokaisessa Suomen kunnassa. Vantaa on ollut Suomessa edelläkävijä luopuessaan erityiskouluista- ja luokista. Olemme siirtyneet inkluusioon, jossa kaikki oppilaat, myös paljon tukea tarvitsevat, opiskelevat samoissa luokissa muiden kanssa. Ajatus on hyvä mutta vaatii toimiakseen kunnolliset resurssit. Jos luokassa on paljon tukea tarvitsevia oppilaita, opettaja on mahdottoman urakan edessä. Seuraa kierre, jossa uupumus, häiriökäytös, kiusaaminen ja jopa väkivalta ruokkivat toisiaan ja koulun ydintehtävä oppimisen mahdollistaminen tulee mahdottomaksi. Kun tukea tarvitsevat lapset jätetään riittämättömien resurssien varaan, seuraukset voivat olla todella traagisia. Esim. Koskelan tragedian yhtenä taustatekijänä olivat juuri puutteet erityisopetuksessa.

Vantaa julkaisi 2019 selvityksen, miten oppimisen tuki toteutuu opetuksessa. Tulokset kertovat karua kieltä siitä, että parannettavaa on paljon. Tässä keskeisimpiä tuloksia:

  • Puolet peruskoulun opettajista kokee, että tukea tarvitsevat oppilaat kuormittavat heidän työtänsä jatkuvasti. 
  • Puolet luokanopettajista ja noin 60 prosenttia aineenopettajista arvioi, ettei heillä ole riittävästi resursseja ja aikaa erityistä tukea saavien oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseen. 
  • Puolet opetushenkilöstöstä kokee luokkien ja opetusryhmien olevan liian suuria sen tuen antamiseen
  • aineenopettajista alle kymmenen prosenttia oli tilanteeseen täysin tyytyväinen. 

Varhaiskasvatuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin perusopetuksessa. Ammatillisella puolella tilanne on vielä huonompi. Etäopetus ei ole ainakaan parantanut tilannetta. 

Sitten vastaus otsikon kysymykseen. Tärkein asia koulussa on yksinkertaisesti opettajien määrä ja opetusryhmien koko. Digitalisaatio tai opettajien lisäkoulutus ei tässä juuri auta. Varsinkin laaja-alaisia erityisopettajia tarvitaan lisää. Vantaa käyttää sekä perusopetuksessa että lukiossa naapurikuntia vähemmän rahaa oppilasta kohden. Säästämiseen ei tässä asiassa ole varaa mutta parantamisen varaa on paljon.

Ps. Koska kulttuurialan kohtelu pandemian aikana on ollut häpeällistä, oli ilahduttavaa huomata, että myös taiteen perusopetuksella ja kulttuurilla oli keskeinen paikka selonteossa. Politiikka toimii niin, että ensin puhutaan, sitten luodaan tavoitteet, jotka toivottavasti muuttuvat konkretiaksi. Sanoilla on väliä ja julkilausutut tavoitteet mahdollistavat muutoksen. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään vaan lisäksi tarvitaan sinnikkäitä ja periksiantamattomia tekijöitä, jotka vievät homman maaliin asti. Jos kulttuurin asemaa halutaan parantaa Suomessa, tarvitaan sekä kuntiin että eduskuntaan enemmän päättäjiä, jotka tuntevat alan ja sen toimintaperiaatteet.

Share This:

Blogi