Ilmastovouhotusta vai tolkun toimintaa? Voiko tämän päivän idealismi olla huomisen realismia?

Olin viikko sitten eduskuntatalolla ilmastomielenosoituksessa! Tunnelma oli ystävällinen, rauhallinen ja jotenkin asiallisen vaativa. Mielenosoitusten sanoman voisi tiivistää näin: ”Päättäjät kuunnelkaa tiedeyhteisöä ja käärikää hihat! ” Se on minusta ihan kohtuullinen vaatimus ja aloin miettiä asiaa myös omasta eli vantaalaisen kuntapäättäjän näkökulmasta. Mitä minä ja me olemme tehneet ja onko sillä ollut vaikutusta?

Politiikassa kaikki alkaa ideoista ja puheesta. Puheista tulee tavoitteita ja tavoitteet muuttuvat konkreettisiksi toimiksi. Olemme tehneet Vantaalle kunnianhimoisen ilmastotavoitteen olla hiilineutraali vuonna 2030 eli nopeammin kuin Suomi valtiona. Tätä tavoitetta tukemaan on tehty ”Resurssiviisauden tiekartta”(kamala nimi mutta hyvä sisältö), jossa on askelmerkit tavoitteen toteuttamiseen.

Kävimme valtuuston kanssa tällä viikolla läpi Vantaan yhtiöiden toimintaa ja siinä näki hyvin, miten puheet ja tavoitteet vaikuttavat käytännössä. Kaikki Vantaan suuret yhtiöt kuten Vantaan energia, VAV-asunnot ja Vantaan teollisuuskiinteistöt, jonka hallituksessa itse olen, ottavat ilmastotavoitteet huomioon kaikessa toiminnassa ja vähentävät päästöjään jatkuvasti uusilla ratkaisuilla. Suurin ja merkittävin toimijamme ilmastoasioissa on Vantaan energia, joka on valtakunnallisestikin merkittävä toimija. Yhtiö laskee tänä vuonna toisen suuren voimalansa Martinlaakson päästöjä 30%:lla ja luopuu kivihiilestä kokonaan Helsinkiä ja Espoota nopeammin jo vuonna 2022. Tälläkin hetkellä kivihiiltä käytetään vain kylminä pakkaspäivinä. Yhtiön tavoite on olla kokonaan hiilineutraali vuonna 2045. Keinoja ovat energiatehokkuus, älykkäät sähköverkot, hukkalämmön hyödyntäminen, geoterminen lämpö, bioenergia, aurinko, tuuli, lopulta myös hiilidioksidin talteenotto. Koko kaupunki vähentää CO2-päästöjä laajalla rintamalla asumisessa, rakentamisessa ja liikkumisessa. Näin ei tapahtuisi ilman poliittista tahtoa. Paljon siis tehdään ja rimaa pitää nostaa koko ajan. Uusia avauksia tulee koko ajan. Teimme juuri Vihreällä valtuustoryhmällä aloitteen, että Vantaa puolittaa ruuan hiilijalanjäljen vuoteen 2025 mennessä. Se sai kannatusta lähes kaikista ryhmistä mutta perinteiset maito- ja liha-asenteet istuvat vielä tiukassa. Keskustelu aiheesta on kuitenkin avattu ja uskon, että viimeistään ensi valtuustokaudella tavoite toteutuu.

Summa summarum: Politiikka on edelleen tehokas tapa vaikuttaa, etenkin kuntapolitiikka. Monet suuret ilmastoon vaikuttavat päätökset(liikenne, rakentaminen, energia) tehdään juuri kunnissa. Toivottavasti jokainen ilmastosta huolestunut kanavoi huolensa ensi kuntavaaleissa äänestysuurnilla! Nyt jos koskaan jokainen ääni on tärkeä, jos haluamme laittaa isomman vaihteen päälle ilmastonmuutoksen torjunnassa.  Ilmastonmuutoksen torjuntaan vaadittavat toimet tekevät maailmasta mukavamman, puhtaamman ja oikeudenmukaisemman paikan. Samalla kun teemme maailmasta vähän paremman paikan, luomme myös valtavan määrän uusia työpaikkoja. Win win!

Ps. On todella hienoa, että etenkin nuoriso on aktivoinut ja haluaa vaikuttaa tulevaisuutensa. Se harmittaa kyynisiä besservissereitä, mutta niin se on aina ollut. Aikuiselle kaikentietäjälle on vaikea paikka, kun argumentit loppuvat ja oma auktoriteetti rapisee. Kun itse tietää paremmin, niin muiden pitäisi kunnioittavasti vaieta ja tyytyä osaansa. Se on etuoikeutetun ylimielisyyttä, ei mitään muuta.

Share This: