Olen hoitanut kohta pari vuotta muistisairaan omaiseni asioita ja joutunut nipistämään itseäni monta kertaa: Olenko hereillä, mukana Kafkan romaanissa tai kenties Kaurismäen leffassa? Kaikki tarkoittavat hyvää mutta oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee ja tapahtumat vyöryvät ja sattuma korjaa satoa.
Tämä koskee meistä jokaista, ei pelkästään niitä, jotka yltävät korkeaan ikään. Ympärivuorokautisessa hoivassa olevista 85 % on muistisairaita ja muistisairaudet maksavat meille n. 2 miljardia vuosittain. Hurjasta summasta huolimatta hoivapaikkoja on aivan liian vähän.
Muistisairaiden ja samalla heidän omaistensa määrä lisääntyy koko ajan. Yhteiskunta vaatii meiltä paljon. Ruuhkavuosina hoidetaan työt, lapset ja siihen päälle jokainen huolehtii parhaansa mukaan iäkkäistä vanhemmista, jotka ovat tehneet oman osansa tämän yhteiskunnan hyväksi. Heidän tulee saada tarvitsemansa palvelut ja hyvä vanhuus ilman, että omaisia ajetaan haudan partaalle.
Kun hoivapaikkoja ei ole ja omaiset eivät kykene enää hoitamaan asioita, ei usein ole muuta mahdollisuutta kuin mennä päivystykseen tai soittaa ambulanssi. Päivystyksestä muistisairas laitetaan, minne kulloinkin sattuu mahtumaan. Se voi olla sairaalan vuodeosasto tai psykiatrian poliklinikka. Hyvällä tuurilla pääsee lähelle omaa kotia ja omaisia ja huonolla tuurilla joutuu vieraalle paikkakunnalle. Muistisairaita siis pidetään usein heille väärissä paikoissa, joissa he vievät taas paikan joltain toiselta, esim. mielenterveyspalveluihin jonottavalta. Tämän kuormittaa koko terveydenhuoltojärjestelmäämme. Jonot kasvavat, työntekijät väsyvät, ambulanssi voi jossain toisaalla myöhästyä kriittisellä hetkellä…
Hyvässä järjestelmässä ihmiset saavat hoitoa oikeaan aikaan, oikeassa paikassa alan ammattilaisilta, joilla on siihen tarvittavat resurssit.
Muistisairaskin voi viettää hyvää elämää oikeassa ympäristössä. Oman kokemukseni mukaan sotetyöläiset hoitajista lääkäreihin hoitavat työnsä sydämellä ja taidolla. Systeemi on vaan rikki ja mahdoton. Kaikki häviävät.
Yksi vaihtoehto voisi olla Hollannissa yleistyneet muistikylät, joissa voi elää rikasta, omannäköistänsä elämää turvallisessa ympäristössä. Kylät on rakennettu turvallisiksi ja niissä voi kulkea vapaasti ilman vaaraa eksymisestä. Voi mennä kävelylle, kahvilaan, pubiin, kampaamoon, kauppaan ja tehdä omia valintoja.
Tämä vaatii Suomessa uutta ajattelua ja rohkeuttakin. Hollannin kokemusten perusteella elämä muistikylässä voisi olla suunnilleen samanhintaista kuin suomalaisessa hoivakodissa eli raha ei ole tällä kertaa este tehdä asioita paremmin.
Asia koskee meistä jokaista ja se on suurin syy, miksi olen mukana myös aluevaaleissa. Kun tämä asia hoidetaan kuntoon, niin me omaiset saamme hengähtää, moni nuori tai työikäinen pääsee nopeammin tarvitsemaansa hoitoon ja voimme luottaa siihen, että elämän ehtoopuolellakin saamme elää ihmisarvoista elämää.
Linkissä Lääkärilehden juttu yhdessä hollantilaisesta muistikylästä:
